Salamoita ja kaatuneita puita, hieman myös edistystä

Kaatuneet Puut Lähellä Taloa

Viikonlopun helle purkautui sunnuntaina kunnon salamointiin. Ihailtiin salamointia kylppärin oviaukossa, kun yhtäkkiä rysähti oikein kunnolla ja lähelle. Hetki meni ennen kuin ymmärsi mitä oli tapahtunut ja saman tien kaksi puuta kaatui kymmenen metrin päähän talosta. Kävi hirveä pulla, ettei kaatuneet puut osuneet mökkiin tai autoon. Toisen puun latva tuli meidän tontin puolelle ja rajalta ei ole matkaa mökin seinään kuin kymmenen metriä.

Muuten viikonloppu meni vähän rauhallisemmissa tunnelmissa ja taas kerran saatiin urakkaa vähän lähemmäksi maalia. Sähkötyöt etenee ja keittiössä saatiin jo kaapit hollille. Kylpärissä toinen seinäkin on jo muurattu ja isommassa makuuhuoneessa on jo melkein kaikki valmista asumista varten. Koko ajan mennään täyttä höyryä eteenpäin ja loppuviikosta jatketaan. Perjantaina tulee takka ja muuten viikonloppunna olisi tarkoitus jatkaa lattian laatoituksella ja kaikella sekalaisella säätämisellä.

Kaatuneet Puut
Muurattu Seinä
Muurattu Seinä Takaa
Muurattu Seinä Kesken
Tilannekuva
MH1 Seinä Valmis
Paneelit
<Keittiön Kaapit
Keittiön feikkiseinä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: