\

Vedeneristämistä ja ulkotöiden viimeistelyä

Tilanne 20140714

Kylpyhuonetta saatiin taas hieman eteenpäin, mutta suurimmat edistymiset tuli talon ulkopuolisissa osissa. Mökki on kohta maalattu kokonaan toiseen kertaan, vaikka ruiskun kanssa olikin jonkin verran vaikeuksia (ei kannata pudottaa maahan). Ikkunalaudat, portaat ja terassin kaiteet ovat jo viimeistelyä vaille valmiit, jälleen meitä siunasi todella hieno sää ja oli mukava olla ulkona. Sisätöitä kerkiää tehdä sitten kun on huono sää, toivottavasti sellaista tulee kohta tai muuten jää kylpyhuone tekemättä valmiiksi 🙂

Olohuoneen ikkunalaudat

Olohuoneen ikkunoiden smyygit

Portaat terassille

Saunan seinä vedeneristetty

Kylpyhuoneen seinän vedeneristys

Puolukat

Mainokset

Vihreää valoa rakennuslupaan, perustuksien teko alkaa

Julkisivu3_Ruskea_1024

Mikkelin rakennusvalvonta antoi suullisen luvan perustuksien tekemiseen ja hommiin aletaan heti. Jo huomenna tulee kaivinkone tekemään pohjia ja jos kelit vaan sallivat, niin ensi viikolla aletaan tekemään myös perustuksia. Perjantaina tulee tontille kaikki perustuksiin tarvittavat materiaalit ja siitä se rakentaminen sitten oikeati alkaa.

Rakennuslupaa pitää vielä täydentää asemapiirustuksen osalta, mutta muuten kaikki muut paperit on jo esihyväksytty. Asemapiirustukseen pitää laittaa merkintä jätekaivon paikasta ja muuttaa nykyisen asuinrakennuksen käyttötarkoitus saunaksi (mitä se alunperin se onkin ollut). Pienestä on siis enää kiinni rakennusluvan saaminen, mutta kun suullinen lupa on jo saatu, niin hommat aloitetaan.

Nyt vaan toivotaan huonoja kelejä, eli ei pakkasta ja korkeapainetta. Toivottavasti seuraavat kaksi viikkoa olisi plussan puolella, niin sitten olisin erittäin tyytyväinen. Pidetään taas kerran peukkuja.

Syksyn ensisävelet

WP_20130831_07_39_44_Pro (1)

Saunamökki sumussa, Nokia Lumia 920

Syksy ja kylmä ilma on selvästikin tullut, vaikka päivällä vielä lämmintä onkin. Aamuisin on useasti todella sumuista kuten kuvistakin voi todeta. Toivottavasti syksy olisi tänä vuonna oikeasti pitkä, koska rakennusprojektissa mökin perustusta päästään näillä näkymin tekemään vasta lokakuussa. Aikainen lumen tuleminen aiheuttaisi aika paljon kaikenlaista lisätyötä ja sitä ei tässä oikein toivoisi. Säähän ei voi vaikuttaa, mutta aina voi toivoa mahdollisimman hyviä olosuhteita.

Paikallinen kirvesmies kävi tontilla tutustumassa rakennuspaikkaan ja vähän siinä suunniteltiin mökin lopullista paikkaa, imeytyskentän sijaintia sekä jätekaivon paikkaa. Karka arvio perustuksille oli tyyliin kymmenen tuhatta, mutta todelliset kustannukset selviää sitten myöhemmin. Seuraavaksi pitäisi saada joku koneurakoitsija käymään tontilla, että saadaan arvio itse maatöistä, käytännössä siis rakennuspaikan tasoittamisesta ja hiekan tuomisesta rakennuspaikalle.

Alkuun suunnittelin tekeväni perustukset itse, mutta parempi luottaa ammattilaiseen. Jos perustukset tekee huonosti, niin sitten on aika vaikea korjata myöhemmin ongelmia. Luotetaan siis perustuksien teossa ammattilaiseen ja koitetaan sitten säästää jossain toisessa kohtaa. Itse asiassa keittiö on nyt ensimmäinen paikka missä voidaan oikeasti säästää, kun saadaan veljelta keittiökaapit ja koneet heidän uusiessa koko keittiön.

Pienistä asioista se kokonais budjetti koostu ja tuossa keittiön uusiökäytössä tullaan säästämään iso summa. Toivottavasti samanlaisia muitakin säästökohteita tulee eteen ja saataisiin muitakin asioita joko ilmaiseksi tai kohtuulliseen hintaan vaikkapa käytettynä. Eteen päin siis mennään ja iso pyörä lähtee pyörimään sitten kun saadaan talotehtaalata lopulliset piirustukset.

WP_20130831_07_37_24_Pro (1)

Sumu, Nokia Lumia 920

WP_20130831_07_43_37_Pro (1)

Heinäsorsat nukkumassa sumun peittäminä, Nokia Lumia 920

WP_20130831_07_45_06_Pro (1)

Syksyn ensimmäiset sävelet, Nokia Lumia 920