\

Lattiavalun valmistelua

SähköJaVesiputket

Lattiavalun valmistelut jatkuivat myös tänän viikonloppuna ja taas mentiin paljon eteenpäin. Sähkö- ja vesiputket saatiin paikoilleen, kiitos veljelle avusta, kuten myös teräsverkot osaan lattia-alaa. Ensi viikonloppuna pitää vielä laittaa lattialämmityskaapelit paikoilleen ja sen jälkeen onkin sitten jo itse lattiavalun aika. Ammattimiehet tulevat tekemään lattiavalun torstaina ennen pääsiäistä. Pääsiäisen pitäisi siis maanvaraisen laatan olla kunnossa ja toivottavasti jo pääsiäisen pyhinä päästään tekemään sisähommia oikein urakalla. Ainakin väliseinät ja loput villat olisi hieno saada pääsiäisen aikana kuntoon.

Sunnuntai meni käytännössä kokonaan hirsipaneelien ja peitelautojen laitossa kattovasojen väliin. Jokainen väli piti tehdä mittojen mukaan erikseen ja sen takia aikaa tuhraantui melkolailla. No ompahan sekin homma tehty ja eipähän enää tuuli tuiverra yläpohjaan ihan valtoimenaan. Samalla estettiin pikkueläinten reitit villoitettuihin tiloihin ja toki saatiin vähän esteettistä näköestettä katon rajaan.

Seuraavana viikonloppuna laitetaan siis lattialämmityskaapelit ja jatketaan villoitusta sekä ilmanvaihtokanavien kiinnitystä. Muutaman viikonlopun päästä mökki pitäisi olla jo sellaisessa tilanteessa, että lämmin ilma pysyy huomattavasti paremmin sisällä. Hommat menee siis aika nopeasti eteenpäin, toivottavasti myös jatkossa sama tahti jatkuu.

Verkot

Ilmanvaihto

Peitelaudat

Mainokset

Katto pään päälle, runkopystytys valmis

Katto-2

Ammattilaiset ovat tehneet taikansa ja nyt on aika ottaa projekti amatöörirakentajan harteille. Urakkaporukka teki viimeiseksi katon valmiiksi ja itse laitettiin vesiputkia sekä finnfoam eristeitä. Siitä se rakentamisen opettelu pikkuhiljaa alkaa ja nyt ei enää mitään aikataulutavoitteita aseteta.

Parin viikon päästä tulee ikkunat sekä ovet ja samalla pidetään viikon talviloma mökkityömaalla. Lomaviikon aikana koitetaan saada mahdollisimman paljon aikaan unohtamatta kuitenkaan loman merkitystä. Toivottavasti saadaan vähän apuja lomaviikon aikana, muuten jää isot ikkunat laittamatta paikalleen.

Sivusta-2

Sisältä-2

Yksi vaihe valmis, hetki aikaa hengähtää

Perustukset Valmiit 2

Perustukset peiteltynä, Nokia Lumia 920

On aina hieno hetki kun saa jotain valmiiksi ja pystyy hetkeksi pysähtymään ja nauttimaan saavutuksesta. Perustukset on nyt saatu sellaiseen vaiheeseen, ettei mitään enää tarvitse tehdä ennen mökkipaketin saapumista. Lumet pitää toki luoda koko talven ajan, mutta itse perustukset ovat nyt valmiit.

Ihan näin paljon ei alkuun ollut tarkoitus tehdä, mutta nyt on myös putket oikeilla paikoillaan. Putket olisi voinut laittaa myös keväällä, mutta ompahan nyt jo valmiina ja betonilaatta saadaan tehtyä heti kun mökki on pystyssä. Toki käyttövesi- ja sähköputket pitää laittaa paikalleen ennen betonilaatan valmista, mutta niiden laittamiseen ei mene montaa tuntia.

Nyt pitää hetki nauttia ja levätä ennen kuin maaliskuun alussa aletaan tekemään itse mökkiä. Blogiin tulee varmasti juttua ainakin mallintamisesta ja sisäpintoihin liittuyvistä asioista, päivitystahti voi olla toki vähän hitaampaa.

Perustukset Valmiit 1

Ensimmäinen vaihe valmis, Nokia Lumia 920

Laituri

Polku avannolle on myös avattu, Nokia Lumia 920

Talvinen Kuolimo

Talvinen Kuolimo, Nokia Lumia 920

Hiekkaa sisään ja runsaasti

Taytto_01

Perustuksien tekeminen alkaa olla jo viimeistä silausta vaille valmista ja projekti voidaan kirjaimellisesti laittaa jäihin hetkeksi. Viimeisenä hommana ennen talven tuloa on tehty hiekkatäyttöä ja samalla ollaan sitten laitettu myös harmaanveden ja jäteveden putket täyttömaan sisään.

Sen verran vähän on tontilla tilaa, ettei koneella pääse rakennuksen ympäri. Tämän takia toinen kone piti ajaa rakennuksen sisälle ja ulkoreunan täyttö tehtiin tätä kautta. Toinen kone ei voinut olla kuin yhden päivän tontilla ja tämän takia tiistaista tuli kyllä yksi rakennusajan pisimmistä päivistä. Aamusta iltaan piti hommia tehdä oikein urakalla, että saadaan myös sisäpuolinen täyttö puoliksi valmiiksi. Isolla koneella yltää kyllä tekemään sitten se loppuosan.

Käytännössä täyttö on jo valmis ja viikonloppuna pitää vaan katella finnfoamit vielä pintaan. Kirvesmies oli kyllä sitä mieltä, että hän laittaa eristeet paikalleen (ettei tarvitse tulla korjaamaan sitten isännän jälkiä). Kun finnfoamit on saatu myös paikalleen niin sitten voidaan laittaa myös vesiputket ja sähköputket oikeille paikoille ja sen jälkeen ei ole oikein mitään muuta tekemistä kuin odotella mökin pystyttämistä. Aika vähän on siis enää tehtävissä ja hetki voidaan nyt hengähtää.

Kaikki saatiin tehtyä mitä pitikin ja vaikka kelien kylmenemistä piti koko ajan pelätä niin homma saatiin kondikseen. Yli 240 tuntia on kaiken kaikkiaan tehty hommia pelkkiin perustuksiin ja näkyvää näistä töistä jää vain noin 40 senttiä (kaksi harkkokerrosta). Paljon meni aikaa ja vaivaa sellaiseen mitä ei käytännössä enää koskaan näe, mutta on ne perustukset ainakin kunnolla tehty ja varmasti kestävät ainakin muutaman sukupolven verran.

Taytto_04 Taytto_02 Taytto_03 Taytto_05

Ei niin paljon näkyvää, mutta silti mentiin paljon eteenpäin

Ensimmäisen_Päivän_Jälkeen

Rakennuspaikka ensimmäisen päivän jälkeen

Toisena rakennuspäivänä ei saatu niin paljon näkyvää aikaa kuin ensimmäisenä päivänä, mutta paljon saatiin silti tehtyä. Salaoja- ja sadevesiputket sekä tarkistuskaivot saatiin paikalleen, kuten myös vesiputken suojaputki laitettiin kaivinkoneella oikeaan paikkaan. Onneksi on ammattilaiset rakentajat auttamassa, koska muuten olisi monta asiaa tehty tuplana. Nyt kaikki pienetkin asiat on mietitty ainakin kahteen kertaan, ettei kaivinkonetta tarvitsisi monta kertaa tuoda tontille.

Loppuviikosta saadaan myös jätekaivo ja imeytyskenttä oikealle paikalleen ja sen jälkeen on kaivinkoneella työstettävänä enää vesijohdon uoma sekä kaivon uusiminen. Vanha kaivo on tehty 60 cm renkailla ja vettä on pohjalla vain noin metrin verran. Se ei tule mitenkään riittämään ja sen takia kaivo pitää tehdä uusiksi isommilla renkailla. Sama tehdä yhdellä kertaa uusi kaivokin kun kerran konekin on paikalla.

Perjantaina pitäisi sitten olla pohjat sellaisessa kunnossa, että ensi viikolla päästään aloittamaan itse perustuksien tekoa. Perjantaina tulee tontille myös kaikki perustuksiin liittyvät materiaalit ja pitää viikonlopun aikana levitellä kaikki tarvikkeet oikeille paikoille, jotta itse perustuksien tekeminen olisi helpompaa ja rakentamisen aikana ei tarvitsisi siirtää tarvikkeita paikasta toiseen.

On ilo nähdä taas kerran ammattilaiset työssään, homma menee jouhevasti eteenpäin ja yllätyksiä ei tule (tai ei ole ainakaan vielä tullut). Meillä on koko ajan ollut tarkoituksena käyttää paikallisia tekijöitä ja ainakin näin parin päivän kokemuksella ollaan kyllä tyytyväisiä. Kannattaa oikeasti käyttää paikallisia toimijoita, koska muuten näiltä pikkupaikkakunnilta häviää kaikki tekijät. Pienillä paikkakunnilla tekijät tekee myös laadukasta työtä, koska muuten sana kiirii nopeasti ja töitä ei enää löydy. Ei siis kannata hakea aina sitä halvinta, kannatta oikeasti miettiä mitä haluaa myös itse tuoda ulkopaikkakuntalaisena paikallisille.

Salaojan_Tarkistuskaivo_Ja_Salaojaputki

Salaojan tarkituskaivo ja salaojaputki

Tarkistuskaivo_Sadevesiputki_Ja_Salaojaputki

Etukulman tarkituskaivo ja sadevesiputki

Vesiputken_Läpituonti_01

Vesiputken suojaputki piti kaivaa aika syvälle

Vesiputken_Läpituonti

Vesiputken suojaputki eristettiin Finnfoamilla

Kuormaauto_Toi_Mursketta

Kolme kuormaa sepeliä tuli tontille päivän aikana